kala

Yöllinen seikkailu

kala

Yöllinen meri koukutti minut ja pahasti!
Näkyvyyden ollessa 5-8metriä vaakaan ja pystyynkin 4-5m ehkä enemmänkin mutta lampulla nyt ei vaan juuri sen pitemmälle näe.

Muutama minuutti lähdöstä ja vastaan ui vauhdilla kuvan hauki ja se siitä mukaan nopealla heittolaukauksella joka meni nappiin tilanteen nopeudesta huolimatta, kalan lopetus ja verestys, pieni uinti ja kaislikon reunassa lymyää näppärästi pannuun mahtuva affena.
Muutaman hauen sivuutin hauki tarpeen jo täytyttyä ennen illan tai pikemminkin yön päätapahtumaa.

3-4 Metrin päästä noin puolen metrin vedessä ui jo nopealla tunnistuksella pussista vuosia sitten karannut kirjolohi.
Kirjolohi pitää etäisyyden minuun pitkänä, ollessa välillä näkyvyyden äärirajoilla 5-7 metriä.
Vedensyvyys ei anna mahdollisuutta sukeltaa joka toimii toisinaan liikkuvalle kalalle rauhoittavana tekijänä.
Lopulta kala tekee lenkin matalampaan ja saan kurottua etäisyyttä lähes ampuma matkalle 3-4m.
Kalaa syöksyy syvemmälle mutta ei täyttä vauhtia vaan sellaista nopeutta mitä kalat yleensä uivat ennen kuin katoavat iäksi,
kala päättää kuitenkin tehdä muutaman s-silmukan n.2 metrin vedessä – hetken mietin että sukellanko mutta päätän että sukeltaminen paksun puvun kanssa ei välttämättä onnistu niin hyvin kuin toivoisin ja voi pahimmassa tapauksessa säikyttää kalan vielä pahemmin.
Toisen S-mutkan jälkeen kala hetken aikaa liukuu viistosti minua kohti, päätän ampua.
Kala tähtäimeen ja laukaus, kala ehtii liikkua laukauksen jälkeen ja nuoli osuu kalan takaosaan lävistäen sen jokseenkin niukasti takaa ylhäältä viistosta.
Kaikki muuttuu, äsken niin rauhallinen meri on täynnä välkehtivää kylkeä ja sydän pamppailee kiivaan takaa-ajon jäljiltä.
Mitä seuraavaksi?
Mennäkkö täysillä kimppuun, antaako kalan hetken rauhoittua?
Päätän mennä maltilla päälle, en meinaa saada kalaa kiinni enkä otetta kalasta, siima alkaa kietoutumaan käsien ympärille ja ties minne, paniikki alkaa vallata mieltä, vieläkö se pääsee karkuun? Mutta pysyn rauhallisena, lopulta käteni osuu kalassa sojottavaan nuoleen jota pitkin saan kalan käteeni, kala on vahva ja otteeni alkaa lipsumaan heti.
Epätoivon vimmalla päätän sulkea kalan karhumaiseen syleilyyn josta harvempi on enää pakoon päässyt, siis kun puhutaan kaloista.
Puristan ja syleilen kaksin käsin kalaa mahaani vasten, kalan suusta karkaa outoa narisevaa korina ääntä ikäänkuin karkaavan ilman poistumista.
Uin tai pikemminkin sätkin kippurassa nopeasti 5 metrin päässä odottavaan rantaan, matka tuntuu pitkältä.
En uskalla uida niin rantaan kuin haluaisin koska en pysty auttamaan itseäni käsillä niiden ollessa varattuna tuohon viimeiseen syleilyyn.
Lopulta pääsen polvilleni ja suljen kalan kokonaan syliini, saan pyrstön osittain jalkojeni väliin, olo tuntuu hyvältä ja varmalta, mutta vielä ei ole aika juhlia.
Kiskon kalapiikin voimalla vyöltäni ja ujutan piikin kalan kiduskannen alta suusta – TURVASSA! Hyvän olon tunne valtaa kehoni, Jes jes jes!
Työnnän kalapiikin kalan päähän missä oletan aivojen olevan ja kala lopettaa rimpuilun, lasken vielä veret kalasta ja olen tyytyväinen, samalla myös hengästyn.
Viimein on aikaa hengittää 😉

Vedessä on mukava olla kun on oikeat varusteet eikä ole yhtään kylmä.
Päätän palata pian mereen.
En ahneuttani vaan tyytyväisyyttäni.